Vaihteeksi tänään tuotti iloa se, että monet suomalaiset iskelmät on käännöksiä mm. italialaisista lauluista. Tiesin jo ennestään, että mm. Olen suomalainen ja Aikuinen nainen ovat italilaisia, mutta tänään kävi ilmi, että Toivotaan toivotaan on myös. Kämppisteni mielestä on ihan hullua, että meillä on samoja lauluja, ja ihmettelivat, miksi ihmeessä me on niitä käännetty, mutta en minä siihen osannut juuri mitään selitellä.

Koska elämme nykyaikaa, ja näiden ei tarvinnut tyytyä mun esittämiin muutaman sekunnnin katkelmiin Suomi-versioista, vaan muutama minuutin kuluttua jo kuuntelimme kappeleet netistä molemmilla kielillä. Italialaiset kieriskelivät naurusta kuunnellessaan suomalaisversioita, ilmeisesti Paula Koivuniemi ja Kari Tapio kuulostavat hieman oudolta toiseen versioon tottuneilta.

Ovat muuten melko erilaisia nuo laulut noin sisällöltään. Maledetta primavera kertoo menetetystä rakkaudesta ja ei-toivotusta raskaudesta. Aikuisen naisen tarinan suomalaiset varmaan tuntevat, mutta mulla oli vaikeuksia selittää laulun pointtia italialaisille. Riemuissaan he olivat kuitenkin laulun nykyasemasta Suomessa, ja syykin selvisi aikanaan.

Näissä kansallisuuslauluissa on myös hienoinen sävyero. Kun Italiano vero -kappaleessa kertoja haluaa kitara kädessä laulaa Italian ihanuuksista ja mainitsee mm. spaghetti al denten, autoradion ja kanarianlinnun ikkunan yläpuolella, niin suomalaisen version voisi kiteyttää näihin säkeisiin:

Me käymme vastamäkeen sielu surren,
Mutt' sitä nousemme hammasta purren,
Me mutkan jälkeen käymme mutkaan nähdäksemme, ettei kannattanutkaan
On täällä elämä raskasta työtä
Ja siinä harvemmin on onni myötä,
Sen tietää vain yksin suomalainen.

Voiko sitä enää masentavampi olla. Mutta jos on eroja lauluissa, niin on kyllä kansoissakin, sitä en voi kieltää.