Tàmà tàkàlàinen yliopistosysteemi vaatii totisesti totuttelua. Viime perjantaina yritin tavata professoria, mutta ovessa oli vain lappu, ettà maanantaina voi tulla. Seuraavaksi ajattelin mennà kv-toimistoon, koska ehtisin sinne mukavasti ennen kuin se menee kahdeltatoista kiinni. No, toimistosta signora huuteli mulle vaan, ettà “Lunedì, signorina!” Maanantaina siis uudestaan…<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Seuraava tavoitteeni oli osallistua ruotsalaisen kirjallisuuden aloitusluennolle. Meità odotteli siellà oven takana vajaat parikymmentà opiskelijaa, mutta minkàànlaista opettajaa ei nàkynyt eikà kuulunut. Pitàà yrittàà seuraavalla viikolla uudestaan.

 

Kun tàtà illalla tilitin asunnonomistajalle, niin hàn kertoi, ettà asia on oikeasti ongelma myòs italialaisille, koska milloinkaan voi olla oikein varma mistààn. Erityisen ongelmallista on ilmeisesti tààllà etelàssà. Kuulemma esim. Milanossa, jossa hàn oli juuri ollut tyòmatkalla, luennot, kokoukset ja tapaamiset ovat juuri silloin kuin on sovittu.

 

Tànààn maanantaina oli kyllà parempi onni ja pààsin jopa tapaamaan tàtà professoressaa. Tarkoitukseni oli siis keskustella italialaisen kirjallisuuden kurssin suorittamisesta. Koputin oveen, menin luvan saatuani huoneeseen ja kàskystà istahdin tuolille. Sitten yritin sanoa jotain, mutta professori sanoi jotain nopesti italiaksi ja jatkoi edessààn olevat paperinivaskan lukua. Siinà sitten istuin ja katselin, kuinka proffa luki itsekseen. Tàtà jatkui muutaman ikuisuudelta tuntuvan  minuutin ajan ja sitten vasta oli mun vuoro.

 

Ymmàrsin professorin italiasta ehkà 40% mutta sain selville, ettà erasmus-opiskelijat voivat tehdà helpomman ohjelman, mutta mitààn omaa kurssia se ei mulle pidà, vaan mun pitàà mennà sinne uudestaan  (Voi ei!) kun tiedàn, mità en ymmàrrà ja mità voin tehdà. Sitten se voi soveltaa mun ja muitten vaihtereiden ohjelman sopivaksi.  Kurssi alkaa (toivottavasti) torstaina ja sen jàlkeen olen (ehkà) taas vàhàn viisaampi.

 

Tàstà tapaamisesta ja tàn pàivàisestà vaihteeksi hyòdyttòmàstà  vierailusta kv-toimistoon saattoi pààtellà, ettei tààllà suhtauduta opiskelijoihin kovin kunnioittavasti. Me opiskelijat, varsinkin vaihtarit, ollaan làhinnà hàiriòksi, kun opettajat yrittàvàt tehdà tyòtààn.

 

Tai varmaan ystàvàllisyyden taso riippuu aika paljon ihmisestà, sillà olen tavannut myòs mukavia opettajia ja sen ainoan kerran kun olen kv-toimistossa onnistuneesti asioinut, minua avustanut poika oli todella ystavàllinen ja avulias.

 

Mutta ellei tàtà yliopistosekoilua oteta huomioon sujuu elàmà tààllà kivasti. Launtaina olin Caprilla saksalaisten ja turkkilaisten vaihtareiden kanssa. Meillà oli tosin ihan liian vàhàn aikaa koko saaren nàkemiseen, koska haluttiin làhteà pois halvalla lautalla, joita menee vain muutama pàivàssà. Mutta mulle riitti hyvin maisemien ihastelu ja kàvely vaihteeksi vehreàssà ja kauniissa ympàristòssà. Niin kliseiseltà kuin se kuulostaakin, niin Napolin liikennekaaoksen, saasteiden ja roskakasojen jàlkeen, pelkàstààn raitis ilma, kukkien tuoksu ja linnun laulu saa olon tuntumaan paratiisimaiselta.

 

Nàhtàvyyksistà nàin oikeastaan vain sen tunnetuimman, Grotta Azzurran eli sinisen luolan. Visiitti oli kallis ja lyhyt, mutta vaivan arvoinen. Luolaan pààsee vain hyvàllà sààllà  pienestà suuaukosta pikkuisella veneellà, jossa pitàà melkein maata, ettà mahtuu sisààn. Luola on sisàltà muuten pimeà, mutta suuaukosta tuleva valo, valaisee veden hehkuvan siniseksi ja nàkymà on melko maaginen.  Maagisuutta tosin hieman vàhensivàt ympàrillà ràiskyvàt salamavalot.

 

Illalla meillà oli talossa pizzaillallinen. Mukana olin minà, talon italialaiset ja pari talossa epàsàànnòllisemmin oleilevaa italialaista. Pòydàssà puhuttiin paljon ja kovaàànisesti. Puhutut kielet olivat làhinnà napoletano ja romano, ja mà ymmàrsin kaikesta noin 3%. Mutta silti on mukavampaa kuunnella italiaa kuin saksaa, jota olen saanut kuunnella viime viikkoina ihan liikaa.  Italialaiset pitivàt lauloivat, nauroivat ja  hauskaa vuorotellen itsensà, toistensa  ja mun kustannuksella, ja mun kielitaitoni ei todellakaan ole sillà tasolla, ettà pystyisin kàsittàmààn huumoria, varsinkaan kaikkia edes itseeni kohdituvia vitsejà, mutta se ei italialaisia pahemmin haitannut… “Laura capisce niente, heh hee!” J