Tànààn ei ole ohjelmassa yhtààn mitààn hyòdyllistà, ja se on kyllà hauskaa. No, kylppàrin pesin aamulla, mutta sità olin lykànnyt niin kauan, ettà sità ei lasketa. En tiedà, onko muut vaihtarit tekemàssà mitààn, mutta itse voisin vaihteeksi olla epàsosiaalinen pàivàn verran, ja illalla sitten kokkailla kàmppisten kanssa. Edelliset viikonloput on menneet Caprilla, Ischialla ja erilaisissa illanvietoissa, joten myòs budjetti on tyytyvàinen, jos en ihan koko ajan tee jotain.

Eilen illalla rahaa meni teatterilippuun. Matkalla teatteriin naureskeltiin lontoolaiskàmppikseni kanssa, ettà kaikki on hyvin, kunhan kyseessà ei ole monologi. Sità se ei ollut, mutta ei myòskààn paljon puuttunut. Nàytelmàn nimi oli Le cinque rose di Jennifer ja se kertoi napolilaisesta transvestiitistà nimeltààn Jennifer. Jennifer odotti puhelua Francolta, mutta vaikka puheluja tuli koko ajan ne tulivat (làhes?) aina vààrààn numeroon. Jossain vaiheessa huoneeseen tuli myòs nainen, joka myòs odotti puhelua ja tuli odottamaan sità tàmàn Jenniferin luo, koska kaikki soittivat vahingossa Jenniferille. Tàmàn naisen roolia en ymmàrtànyt lainkaan! En tiedà, soittiko Franco missààn vaiheessa, voi olla, ettà soitti, ja siksi Jennifer heitti ulos kimaltelevan iltapukunsa. Joka tapauksessa lopuksi Jennifer otti viisi ruusua kàteensà ja ampui itsensà. Ja sitten puhelin soi vielà kerran. Traagista.

Oli joka tapauksessa kiinnostavaa katsoa, mità muita tasoja nàytelmàstà ymmàrsi, kun puheesta ei lopulta saanut kovinkaan paljon irti. Vàlillà ymmàrsin enemmàn, mutta vàlillà puhe oli niin vahvaa napoletanoa, ettei ollut mitààn toivoa. Ja loppujen lopuksi meidàn porukasta se, joka ymmàrtàà italiaa parhaiten, piti nàytelmàstà vàhiten, joten ehkà oli vain hyvàkin, ettà keskityin ei-verbaaliseen puoleen. :) Toisaalta tahtoisin kyllà nàhdà nàytelmàn suomeksi, sen verran kiinnostava se oli.

Eilinen koulupàivà sujui totuttuun tapaan. Kolme luentoa mulla piti olla, mutta yhdelle lopulta lòysin, epàtoivoista. Mutta se yksi luento oli kyllà kiinnostava, joten hukkaan pàivà ei mennyt. Kurssin aiheena on Skandinavian ja Ruotsin kirjallisuus. Erityisesti kàsittelemme jotakin islantilaista (?) saagaa. Suomi ei tàhàn alueeseen lukeudu ilmeisestikààn ja kàvin opiskelukaverin kanssa elàmàni ensimmàisen italiankielisen vihonsivukeskustelun siità, miksei Suomesta puhuta, vaikka Suomi kuuluu Pohjoismaihin.

Olen tààllà tutustunut, mità erikoisimpiin ihmisiin ja monet ovat kohteliaaste huudahtaneet "Bellissima!" kun olen kertonut olevani Suomesta, mutta tàmà ruotsinkurssikaverini F on kyllà ihan ykkònen. Ensinnàkin hàn lukee ruotsia siksi, ettà se on Suomen toinen virallinen kieli, sillà suomea hàn ei sivuaineyhdistelmien takia voi lukea. F rakastaa suomalaista musiikkia, mm. HIM, Negative (etenkin Jonne Aaron tietenkin!), Nightwish, Uniklubi olivat suosikkeja. Lisàksi hàn màinitsi Ikkunaprinsessan, ja hieman kummastelin, ettà tunnetaanko Baddingkin muka, mutta ilmeisesti kyseessà on jokin HIMin ja Agentsin versio. Teinityttò pienestà kylàstà Campaniassa voi siis oikeasti fanittaa mun kotimaatani ja sen musiikkia. Toivottavasti pààsee joskus kàymààn Suomessa, erityisesti F tahtoisi Ankkarockiin, kun siellà on kuulemma aina kaikki parhaat.

Eilen myòs ylistin suomalaista koulutusjàrjestelmàà saksalaiskàmppikseni haastattelussa. Jo parissa viikossa aika on kullannut muistot niin, etten tahdo muistaa, mihinkàs siellà Suomessa oikein ollaan tyytymàttòmià. Sààhàn? :)