Viikko takana ja arki on alkanut. Valitettavasti tammi-helmikuu tuo tullessaan tentit, joiden läpäisemiseen suhtaudun hiukan skeptisesti, mutta aina kannattaa yrittää, niin kuin eräs professori minulle kannustavasti lausui. Yrittänyttä ei laiteta, mutta se joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Saa nähdä, miten käy.

Napoli on ennallaan, vauhtia ja vaaroja täynnä, mutta myös omalla tavallaan sympaattinen ja kaunis. Eilen meinasin kuitenkin päästä hengestäni melko epäesteettisellä tavalla. Kuljin alkuillasta kotikatuani rauhassa, melkein ketään muuta ei näkynyt, mutta kiinnitin huomiota edestäni kuuluvaan äkilliseen älämölöön. Sitten taivaalta sinkosi eteeni, käytännössä varpailleni, vaaleansininen roskapussi. Pussi ei ollut lempeä eikä keveä, vaan lasinsirut tunkivat pussin läpi. Tyrmistyneenä katselin ympärilleni, mistä pussi oli tullut. Jatkuva älämölö edessä sijaitsevalta  piazzalta, jolla oli ilmeisesti oli aluksi yritetty varoittaa minua vaarasta ja sitten paheksua heittäjää, sai myös syyllisen esiin. Vanha rouva kurkisti kadun toisella puolella sijaitsevasta ikkunasta, huusi "Scusate!" ja katosi taas.

No, tätäkin tapahtumasarjaa voi pitää opettavaisena. Ensinnäkään ei riitä, että kadulla katsoo eteensä, pitää katsoa myös ylös. Toiseksi tässä kaupungissa pitää näköjään pystyä varautumaan ihan kaikkeen, ja koska se ei inhimillisillä keinoilla ole mahdollista, on ehkä parempi tehdä niin kuin napolilaiset ja satsata hyvään onneen. Onneksi sain onneatuottavan sarviukkelin kämppiksiltä joululahjaksi. Ehkäpä ilman sitä olisin kävellyt sekunnin reippaammin ja saanut satsin päähäni.

 Ja vielä nöyrä pyyntö kaikille, seuraavan kerran kun heitätte roskia kadulle, katsokaan ulos ennen kuin heitätte. On tietysti kohteliasta tarkistaa jälkikäteen, osuiko kehenkään...

Eilen koin myös toisenlaisen järkytyksen, kun päädyin kämppisteni kanssa katsomaan suosittua italialaista tosi-tv-sarjaa nimeltä Amici. Sarjassa ihmiset kilpailevat vähän idolspopstarstyyliin, mutta paitsi laulajia mukana on myös tanssijoita, näyttelijöitä, taidevoimistelijoita (?) yms. Ja suunniteltujen esitysten lisäksi kilpailijoiden pitää improvisoida. Muuten ohjelma oli ihan kiinnostava matka italialaiseen tv-maailmaan, mutta ohjelma oli hengästyttävän pitkä, kolme tuntia, vaikka kyseessä oli jokaviikkoinen ohjelma. Ohjelma koostui esitysten lisäksi kilpailijoiden ja tuomareiden (joita oli kymmeniä) keskusteluista, kilpailijoiden välisistä riidoista ja kaikkien jatkuvasta yhtä aikaa puhumisesta. Kämppikseni vakuuttivat, että näin me vietetään kaikki sunnuntait koko kevät. Huh.

Toisaalta jos tahdon tosissani tarkastella italialaista kulttuuria, niin voisin ottaa ohjelmistooni myös torstaina alkavan Grande Fratellon. Millainen maa, sellainen big brother, vai mitä? :)