Nyt olen onnellisesti koti-Suomessa, mutta saapumisessa oli kyllä tekemistä. Hankalinta oli tosin päästä juna-asemalle. Lähdin liikkeelle metrolla, koska lakko kerran oli peruttu ja metro tulikin heti. Olin todella tyytyväinen, sillä olin pelännyt jotain vastareaktiolakkoa, eikä se pelko nyt ihan turha ollutkaan. Seuraavalla pysäkillä kaikki käskettiin ulos ja yritykseni vaihtaa metrolinjaa estettiin. Jossain alkoi jonkin sortin mielenosoitus, eikä mikään metro enää liikkunut minnekään. Olin hiukan hermostunut, sillä vaikka aikaa oli, niin matka asemalle oli pitkä, laukun kanssa hyvin hankala ja asema on vaarallisimpia paikkoja koko kaupungissa. Yritin löytää bussia tai taksitolppaa, mutta löysin vain tiesulun, joka esti mm. bussin pääsyn asemalle. Poliisit ja bussikuskit vain ihmettelivät, että mites nyt näin, eikä kukaan tiennyt, koska matkaa voitaisiin jatkaa.

Ei siis auttanut kuin kävellä kohti asemaa, laukkuni hiukan rutisi, kun retuutin sitä mukulakivillä ja muilla muhkuroilla. Kuin ihmeen kaupalla huomasin ohitseni ajavan tyhjän taksin ja Sinkkuelämää-tyylillä nappasin sen itselleni. Matka sujuikin jonkin aikaa mukavasti, mutta sitten päästiin ruuhkasumaan ja kuljettaja ilmoitti, etten ehtisi junaan taksilla, vaan nopeampaa olisi kävellä. Hetken kuluttua raahasin taas matkalaukkuani ruuhkassa. Kadun ylitys suuren matkalaukun kanssa oli yllättävän hankalaa. Autot kun pysähtyvät suojateillekin ihan kiinni toisiinsa. Jalankulkijat sujahtavat väleistä helposti, mutta lastenvaunujen, pyörätuolien ja näköjään myös matkalaukkujen kanssa tilanne on hankalampi.

Lopulta kuitenkin pääsin asemalle, mutta lippujonossa kuulutusta kuunnellessani ymmärsin, että junani oli peruttu, siis se juna, joka ei ikinä mene edes lakkoon. Samaan jonoon osunut tuttu espanjalaispoika vahvisti tiedon. Aloin olla niin kypsä Napoliin, että olin erittäin tyytyväinen, ettei sinne tarvitsisi palata pariin viikkoon.

Onneksi seuraavassa junassa oli tilaa ja muut junat Roomaan kulkivat aikataulussa. Rooman Terminissä antauduin hostellimainostajan vietäväksi, sen jälkeen kun olin tuloksetta etsinyt netistä löytämääni hostellia. Enkä kyllä tätäkään paikkaa olisi löytänyt ilman johdattelua, alaovella ei lukenut edes apiakn nimeä, eikä automaattiavaus toiminut. Hostelli oli kuitenkin muuten ok, siellä oli jopa muutama suomalainen. Respassa istui nuori tanskalaistyttö, joka odotteli kotiinpääsyä. Rooma oli kuulemma nähty.

Oma Rooma-kierrokseni jäi lyhyeksi, mutta pakko oli kuitenkin kävellä Via Nazionale päästä päähän ja katsella tuttuja paikkoja. Vanhat hotellit, Irish Pub, pizzapaikka, kermakakku, Forum Romanum ja Colosseum olivat ainakin paikoillaan :)

Seuraavana aamuna heräsin ajoissa, eikä lisäongelmia enää ilmennyt, ellei oteta huomioon sikahintaisia lentoasemajunalippuja. E-ticketkin toimi moitteeetta epäilyksistäni huolimatta.

Nyt olen siis Suomessa, täällä on kylmä ja melkein lunta, joulutunnelmia siis. Joulukortti pitäisikin lähettää Napoliin, vaikka kohtahan mä sinne jo palaan.