Kämppikset pyysivät äsken mansikkaleivokselle, enkä keksinyt riittävän hyvää syytä kieltäytyä. Herkuttelun lomassa keskustelu lipui politiikkaan. Miten on mahdollisesta, että Italiassa paavi ja Vatikaani vaikuttavat jatkuvasti päivänpolittiikkaan ja muistavat itsenäisyytensä vain siitä hyötyessään? Miten Puolassa pärjätään, kun presidenttinä ja pääministerinä toimivat kaksospojat vastustavat jyrkästi kaikkea vähänkin liberaaleja lakiehdotuksia? Miten käy Suomessa tänä iltana? Miten voi Eurooppa toimia yhtenäisenä, kun samasta vuosiluvusta huolimatta etelä ja pohjoinen elävät aivan eri maailmoissa? Milloin voisi Italiassa olla mahdollista se, mikä Ruotsissa tapahtui tällä viikolla? Harvinaisen poliittisesti innostava oli se napolilaisleivos.

Hyvin sopi keskustelu kuitenkin päivän teemaan, sillä olen ihan eduskuntavaalitunnelmissa. Tuskin koskaan ennen olen tehnyt äänestämisestä niin suurta numeroa kuin täällä viime viikonloppuna, kun piti Roomaan asti lähteä uurnille. Yllättävän moni on myös ihmetellyt, että miksi vaivauduin. Yksikin kämppis kysyi, maksetaanko minulle. Olin aivan ällikällä lyöty, että en nyt sentään mihinkään poliittiiseen lahjontarinkiin ole liittynyt. Tosi asiassa hän oli viattomasti kysynyt, maksetaanko äänestäjille junamatkat. Valitettavasti ei, mutta ilokseni mä Roomassa käyn, kun oli hyvä syykin. Hauskaa oli myös vierailla Suomen suurlähetystössä, ja yllättäen ihmisiä oli jonoksi asti. Vaalicappuccinon tosin sain nauttia yksikseni, mutta tämänpäiväinen leivostelu korvasi menetyksen.

Ehkä tämä etäisyyskin aiheuttaa sen, että olen näistä vaaleistani niin innoissani. Suomi muuttuu yhä kauniimmaksi mitä kauempaa sitä katsoo. Ja politiikka on italialaiseen versioon verrattuna mahtavaa. Italialaisten sekoiluja en edes viitsi kommentoida, mutta Berlusconilla on hauskaa, sen tiedän. Italialaisten  Suomi-ihailua yritän välillä toppuutella, kun ei Suomi kuitenkaan paratiisi ole. Opintotukijärjestelmästämme kertominen aiheuttaa kuitenkin aina sellaisen ihmettelyryöpyn, että melkein hävettää olla näin etuoikeutettu näiden silmissä. "Siis ihan oikeasti sä pystyt 21-vuotiaana elämään käytännössä omillasi?!?" Täällä on normaalia, että valmistunut 26-vuotias lääkäri joutuu asumaan vanhempiensa luona, kun pätkätyöt ja erikoistumisopinnot eivät anna riittävää turvaa.

Onneksi se, että muualla on asiat huonosti, ei tarkoita sitä, etteikö Suomessa tilannetta voitaisi entisestään parantaa. Jään odottelemaan seuraavan eduskunnan saavutuksia ja seuraamaan pääseekö oma ensimmäinen eduskuntavaaliehdokkaani läpi. Toivottavasti!