Tämä oli taas niitä päiviä, kun Napoli-meininki otti päähän. Aamulla raahauduin yliopistolla ajoissa klo 10 ruotsin luennoille, mutta missään ei näkynyt ketään. Me ollaan joka kerta eri saleissa, joten juoksin kaikki mahdolliset salit läpi, samoin opettajan huoneen ja kyselin vartijaltakin, mutta mistään ei löytynyt ketään. Kiukkuisena istahdin lukemaan italian kielioppia ja ajattelin, että seuraava saman opettajan luento alkaa klo 12 ja sinne ainakin löydän, koska se on aina samassa paikassa. Mutta kuinkas sattuikaan, sielläkään ei ollut ketään muita, ei opiskelijoita saati opettajaa. Kun kävin tarkastamassa paikan vielä myöhemmin, oveen oli ilmestynyt lappu, että luento on ensi keskiviikkona.

Viime viikolla oli sama juttu, paitsi että tajusin paljon aiemmin, ettei luentoja ole, koska tiesin, että lakko pysäyttää paitsi metroliikenteen, myös osan yliopisto-opetuksesta. Jokin prekariaattimarssi oli myös. Saa nähdä, miten käy näitten luentojen kanssa ensi viikolla, sillä muilla on kuitenkin luullaakseni ollut luennot torstaisin ja ne on voineet sopia jotain korvaaviakin juttuja. Onneksi italian kielikurssi loppuu viikon päästä, ja näillekin kursseille pääsee taas kunnolla osallistumaan.

Italian kurssin loppua enteile tänään järjestetty välikoe, kun opettajat halusivat katsoa, mitä asioita pitää kerrata. Koe ei mennyt ihan täydellisesti, mutta ainakin opiskelumotivaatio kasvoi, sillä ne opintopisteet tosta kurssista on saatava, kun noitten ruotsin juttujenkin kanssa voi käydä tentissä hassusti.

Onneksi nyt on kuitenkin viikonloppu ja vaikka huomenna alkaa ahkera pänttäys, niin tänään aion viettää perjantaita. Suunnitelmissa on kaveriporukalla aterioida yhdessä ja ehkä jatkaa jonnekin, jos intoa riittää. Kotiinpaluuta pitää tosin taas erikoisjärjestellä, sillä saksalaispoika on Saksassa, mutta eiköhän asiat lutviudu.