Tällainen lappu oli kiinnitetty koriin, johon oli kasattu onnea tuovia cornoja, punaisia chilipaprikan tapaisia sarvia, joita voi ostaa lähes jokaisesta keskustan pikkukojusta. "Ei se ole totta, mutta siihen uskotaan!" Niinpä mäkin ostin kämppikselleni avaimenperäksi pienen cornokimpun. Juttuhan ei toimi, jos sen ostaa itselleen. Se pitää lahjoittaa.

Napoli on täynnä taikauskoa ja siksi corno ei tietenkään ole ainut onnenamuletti. Löytyy Pulcilnellaa (harlekiinin tapainen napolilaishahmo), hevosenkenkää,  valkosipulinippua jne. kaiken kokoisia, värisiä ja materiaalisia, ja sitten  tietenkin erilaisia variaatioita ja yhdistelmiä. Joskus kyllä tuntuu, että taikausko menee liian pitkälle. Varsinkin kun taikausko yhdistyy uskontoon, ollaan vaarallisilla vesillä, kaukana hauskasta leikistä, saati sitten kristinuskosta. Napolissa tämä yhdistelmä toteutuu mielestäni räikeimmillään San Gennaron ympärille rakentuneessa kultissa ja vuosittain ihmeteltävässä ihmeessä.

San Gennaro on Napolin suojeluspyhimys, joka lienee maailmalla tunnettu lähinnä tästä ihmeestään. Tradition mukaan pyhimyksen verta säilöttiin tämän kuoleman jälkeen ampulleihin. Kolme kertaa vuodessa kuivunut veri muuttuu nestemäiseksi ja tätä ihmettä kerääntyy seuraamaan aina tuhansia ihmisiä. Ensimmäisen kerran ihme tapahtui 1300-luvulla ja perinne on jatkunut näihin päiviin asti.

Viime lauantaina oli jälleen ihmeen aika. Saavuin paikalle vähän myöhässä, mutta ehdin nähdä ihmisjoukot, vescovon pitelemässä jotakin, jonka oletan olevan veriampulliteline, ja kulkueessa kulkeneen San Gennaron kultaisen patsaan. Osa ihmisistä lähti kotiin ja osa seurasi vescovia ja pappijoukkoja Gennaron kappeliin. Vescovi puhui ja tunnelma oli outo. Suoraan sanottuna emme kaverini kanssa ymmärtäneet yhtään mitään, emme siitä mitä puhuttiin, emme itse asiassa edes sitä tapahtuiko koko ihmettä. Muutama nainen itki ja hoki jotain uskosta, alttarin luona naisjoukko lauloi San Gennaro -virttä ja mä tunsin olevani todella väärässä paikassa.

Seuraavan päivän lehdestä selvisi, että ihme tosiaan oli tapahtunut. Hyvä niin, koska ellei mitään tapahdu kaupunkia kohtaa suuri onnettomuus. Vesuviuksen purkautumisiakin on näistä enteistä yritetty arvata.

Tämä San Gennaron veri ja sen ympärillä pyörivä pieni maailma on mm. vuokraemäntäni mukaan lähinnä kansanperinnettä, ei niinkään katolisuutta. En itseasiassa ole varma, onko tämä ihme katolisen kirkon virallisesti hyväksymä. Se on ilmiönä kiinnostava, huvittava ja pelottava, ottamatta kantaa siihen, mikä tämän  nesteeksi muuttumisen aiheuttaa. Ihmisten käyttäytyminen veriampullien ympärillä hämmentää. Mutta ehkä sen ei pitäisi antaa häiritä. Voihan sitä uskoa, vaikkei se totta olisikaan.