Havaitsin viime torstaina, että mun aivoistani on tallennustila loppumassa. Valitettavasti tästä ei oltu varoitettu etukäteen, enkä voinut päättää itse, mitkä asiat muistista voi deletoida. Aivoni olivat itse päättäneet, varmasti pakon edessä, että italian kielelle on raivattava lisää tilaa. Lisätila järjestyi, mutta jotain oli poistettava. Minulta lupaa kysymättä oli tyhjennetty se lohko, jonne olen koko pienen ikäni tallentanut, enemmän tai vähemmän järjestelmällisesti, kaikki, mitä olen ruotsin kielestä oppinut.

Viime torstaina klo 8.30 yritin pitkästä aikaa puhua ruotsia, tuota armasta A1-kieltäni, mutta eipä onnistunut. Vaikka kuinka yritin penkoa ruotsin sanoja, tarjolla oli vain italiaa. Tilanne oli varsin kiusallinen, varsinkin kun kanssakeskustelijani oli ruotsin kielen professori ja satuimme keskustelemaan siitä, miten kauan olen ruotsia lukenut, ja professori sitten ihmetteli, että minähän puhun sitten ruotsia paljon paremmin kuin italiaa. Just.

Ymmärrän kyllä, että kielitaito voi vähän ruostua, ellei sitä aktiivisesti käytä, mutta se, etten mä osaa enää numeroita, on vähän liian paksua! Kolmosen muistin (se kun sattuu olemaan sama italiaksi...), mutta järjestysluku olikin vaikeampi juttu. Numeroa 20 en muistanut lainkaan, niinpä aikani mietittyäni valehtelin, että meitä on kielikurssilla trettio, eikä tjugo ;) Myöskään kuukaudet eivät sujuneet. Yritin kertoa lähteväni Suomeen kesäkuussa, ja opettaja ihmetteli, että olenko mä todella jouluun asti...

Kyseessä oli siis kolmannen vuoden opiskelijoiden ruotsin tunti, jonne raahauduin aamukahdeksaksi. Ketään ei tietenkään ollut paikalla. Opettaja saapui puoli yhdeksältä. Seuraavaa opiskelijaa odoteltiin vielä vartti. Odotteluajan kävin tätä menestyksekästä keskustelua opettajan kanssa. Sama toistui taas maanantaina, paitsi että saavuin paikalle vasta puoli yhdeksältä ja toista opiskelijaa (joka oli muuten eri kuin edellisellä kerralla) odoteltiin reilut puoli tuntia ja ehdimme odotellessa keskustella esimerkiksi viikonpäivistä, ikiaikaisista rutiineista ja siitä, että Unicafessa syödään edelleen torstaisin hernekeittoa ja pannukakkua. Valitettavasti kielitaidossani ei ollut tapahtunut minkäänlaista parannusta.

Mutta pisteet annan kyllä itselleni siitä, että olen tunneille edes mennyt ja aion mennä jatkossakin. Molemmilla kerroilla tunneilla on ollut kaksi opiskelijaa, joista mä olen ollut toinen. Muilta kursseilta kuitenkin tiedän, että kolmatta vuotta ruotsia lukee moni muukin. Lisäksi, vaikken numeroita osannutkaan, niin sanajärjestystehtävät osasin sentään tehdä. Ja  jos joku ei pidä sitä kummoisena saavutuksena, koska ne asiat opeteltu neljännellä luokalla, niin voin kertoa, että kun me kolmannella luokalla pelattiin numerojunaa ja en pudonnut numeron 20 kohdalla.