Viimeinen tentti on ohi. Ja olo on... ei helpottunut, vaan haikea, surullinen ja hieman ehkä pettynyt. Enkä oikein itsekään ymmärrä miksi. Tän päiväinen tentti meni ainakin nappiin. Ei täysiä pisteitä, mutta aika lähelle kuitenkin. Väänsin Vårt landin italiaksi ja olisi sen joku voinut tunnistaa, vaikkei himlens randit ei ihan niin runollisina pysyneetkään. Kaverit käänsi Runebergin sijaan Dantea, ehkä ihan reilua.

Ehkä vähän harmittaa se, että pari tenttiä jäi tekemättä, vaikka kurssit olin käynyt ja yhdestä tehnyt testinkin. Mutta aikataulut ei oikein antaneet myöden, eikä viikossa voi tehdä kuutta tenttiä, sen huomasin. Italialaiset voi hajauttaa tentit heinäkuulle, kun taas mä olisin halunnut tehdä kaiken kesäkuun päivinä, eikä se hyvästä yrityksestä yrityksestä huolimatta onnistunut. Ehkäpä tulen heinäkuussa tulen takaisin tenttimään latinan, tai sitten en :)

Mutta haikeudesta huolimatta tenttien kanssa iski kyllä kaipaus Suomeen. On pitemmän päälle rasittavaa olla aina se erasmus, joka ei tiedä mitään, joka vaatii erityiskäsittelyä papereiden osalta, joka juoksee kyselemässä kurssiohjelmia ja joka vain kerta kaikkiaan erottuu joukosta aina ja joka tilanteessa. Ihanaa palata Helsinkiin ja olla taas tavallinen, oikea opiskelija. Lisäksi kaipaan sitä, että opiskelisin taas myös tutkintoni kannalta oleellisia asioita. Olenhan mä täällä opiskellut, mutta varsinainen sillisalaatti opintokokonaisuudestani muodostui. Paljon istuin täällä kiinnostavilla luennoilla, mutta ansaitsemani pisteet päätyvät lähinnä ylimääräisiin opintoihin, joten ne eivät Suomessa työtaakkaani tule vähentämään.

Suurin syy tähän tenttien loppumisen aiheuttamaan surunu on kuitenkin selvä. Luennot on ohi, eikä kavereita näe nyt edes tenttijonoissa. Tämä vuosi on nyt vain viikkoa vaille valmis. Suurinta osaa opiskelukavereistani en enää näe, ehkä koskaan, enkä tätä haluaisi millään hyväksyä. Pelkään, etten saanut kaikkien nimiä kerättyä pieneen punaiseen kirjaani ja yhteydet katkeavat. Onneksi ollaan kaverin kanssa kutsuttu yhteisiin läksijäisiin puoli Napolia, joten sielläkin saa kokoelmia täydennettyä.

Miksei kukaan kertonut, miten vaikeaa tämä lähteminen on! No, onneksi ei.