Tänään oli taas Ruotsin kirjallisuuden kirjallinen tentti, en tiedä, miten lopulta selvisin, mutta ainakin monivalinnat olivat käytäväkyselyn mukaan menneet kivasti.  En jaksa olla kovin huolissani, koska kun kävin katsomassa tuloksia joulukuisesta ruotsin kielen tentistä tuloksena oli 27/30. Se on sikäli erikoista, että sekoitin novellit keskenään ja jätin aika monta kohtaa tyhjäksi, ainakin enemmän kuin kolmen pisteen verran. Mutta olen tyytyväinen, enkä aio kysellä mitään... Molemmista tenteistä tulee vielä suulliset versiot, eli ei tässä kannata vielä juhlimaankaan ruveta. Hulluinta on, että tämän joulukuun tentin toinen osa on kesäkuussa. Joku logiikka kai siinäkin.

Hauskaa oli sen sijaan havaita, miten sosiaalista täkäiläinen opiskelu voi olla. Mäkin päädyin ihan vahingossa eilen opiskelemaan yhden italialaisen ja puolalaisen kanssa. Se italialainen käytännössä selosti meille koko kurssin  luennot hyvin perusteellisesti. Myös  tänään ennen tenttiä, kaikki oli paikalla noin kaksi tuntia etuajassa. Yhdessä kertailtiin, panikoitiin ja päätettiin, ettei enää puhuta tentistä, sitten sama juttu alusta.

Roskapussiepisodi jatkui vielä niin, että toissapäivänä yksi mies pysäytti, mut Via Materdeilla ja sanoi, että numeron 60 kohdalla kannattaa olla varoivainen ja katsoa ylös. Sama mies oli ilmeisesti nähnyt roskapussin lennon, eikä vissiin ollut ensimmäinen kerta. Muutenkin olen alkanut sopeutua tähän kotikatuni elämään ennen kaikkea niin, että tuntuu, että ihmiset kiinnittävät muhun enemmän huomiota. Harmi kyllä, ihmiset tuntuvat muistavan mut paljon paremmin kuin mä muistan niitä. Mulla ei esim. ole mitään käsitystä, miltä näytti se poika joka huuteli mun perääni jotain saksan sanoja. Haluasin korjata ilmeisen erehdyksen kansallisuuttani koskien, mutta ne mopopojat näyttää kaikki ihan samalta.

Sitten ihan tämän päivä kunniaksi ajattelin puhua nimestäni. Etunimeni on Suomessa äärettömän tavallinen, ja kaimoja on aina vilissyt ympärillä päiväkodista lähtien, terveisiä vaan ja hyvää nimipäivää kaikille! Täällä sama meno on jatkunut. Useampiin kaimoihin olen tutustunut, yksi heistä on samassa suomen ryhmässä ja sitten saan aina arvailla puhutaanko mulle.

Mutta on nimessäni ehdottomasti hyvätkin puolensa. Kun esittelen itseni, italialaiset aina tuntuvat ilahtuvan, varsinkin jos mua ennen on ollut joukko kummia ulkomaalaisia nimiä. Italialaiset pitävät nimeäni luonnollisesti italialaisena ja saan selitellä, että se on Suomessakin hyvin suosittu. Kivaa on myös se, että täällä nimi lausutaan aina nätisti ja oikein, toisin kuin vaikkapa Englannissa.

Samaa ei valitettavasti voi sanoa sukunimestäni. En tiedä, mistä johtuu, mutta ulkomaalaiset luovuttavat jo nimen nähdessään, vaikka mielestäni siinä ei ole yhtään kohtaa, josta ei italialaisilla ääntellä selvittäisi. Eri asia jos nimi olisi vaikka Ylä-Höhtölä tms.