Olen ottanut viime päivät rennosti, suorastaan täysin lomaillut, viettänyt pääsiäistä. Kiirastorstaina ei enää ollut luentoja, ja koska myöskään opiskelijahintaiselle lounaalle ei päässyt, päädyimme saksalaiskaverini kanssa vain nauttimaan kevätauringosta ja hetken mielijohteista.

Ostetaanko pizzapalat?
Kävelläänkö rannalle?
Istutaanko auringossa?
Käydäänkö kahvilla?
Keinutaanko?
Mennäänkö kampaajalle?
Ostetaanko pinnejä?

Ja mitä syytä meillä olisi ollut kieltäytyä näistä tuumista. Hiuksetkin sain siis viimein lyhennettyä. Olin kampaajalle menoa aina vain lykännyt, sillä olin varma, ettei kommunikaatio voi onnistua. Enkä mä niin väärässä ollut. Lopputulos on ihan onnistunut, mutta oli vähän sellainen olo, että mun toiveet oli sellaisia suuntaa antavia... Otsatukan sentään estin.

Rento tunnelma jatkui perjantaina ja lauantaina. Sää oli käsittämättömän hieno, ja sen huomasivat monet muutkin. Perjantaina piknikkeilimme puistossa ja nautimme Napolin aurinkoisista rantakaduista ja Mergellinan tunnelmasta. Lauantaina hyppäsimme viiden hengen porukalla lauttaan ja matkasimme Amalfin rannikolle. Kohteemme oli Ravella, pikkuinen kaupunki Amalfin lähellä, meren ja vuorten huippujen välimaastossa. Tunnelma oli ihanan rauhallinen, jopa hieman uninen, ja ilma ihanan raikasta. Kiertelimme vanhoissa villoissa ja ihalimme, että ovat muinaiset omistajat osanneet kivat paikat asumuksilleen.

Ylhäältä oli upeat näkymät merelle, mutta jyrkänteiltä ei korkeanpaikankammoisen kannata alas vilkuilla. Polvet tutisivat, kun yritti nätisti poseerata kameralle. Myös bussimatka Amalfista ylös Ravellaan ja myöhemmin takaisin Napoliin sai aikaan tuntemuksia vatsanpohjassa. Tie kulki rannikon halki jyrkkiä reunamia myöten niin, että oli koko rannikon kauneus paljastui, mutta idyllin rikkoi tietoisuus siitä, että jos kuski mokaa, niin me ei olla ojassa vaan meressä, ja pudotusta on paljon. Niillä teillä ei paljon hurjastella ja matka Napoliin kestikin lähes neljä tuntia.

Illalla lähdimme muitten ihmettelystä huolimatta saksalaisen kaverini kanssa pääsiäisyön messuun. Pääsiäinen oli kyllä näkynyt katukuvassa koko viikon, naiset kantoivat kotiin säkeittäin valtavia suklaamunia ja pääsiäisleivoksia, spesiaalipäivinä kirkonkellot olivat soineet tavallistakin tiheämmin, mutta todelliseen tunnelmaan pääsimme vasta pääsimme Duomoon.

Kirkko oli jo aivan täysi, kun sinne saavuimme vähän puoli yhdentoista jälkeen. Aikaisemmin mua oli valistettu siitä, että pääsiäisenä messu on suuri spektaakkeli, ja sen saatoin heti huomata. Musiikki oli monipuolista ja yllättävän erilaista verrattuna perusluterilaiseen veisaamiseen. Ihmiset osasivat laulut ulkoa ja oltiin kaverini kanssa välillä äimänkäkenä, kun tavislaulusta siirryttiin rytmikkäisiin taputuksiin tai kaanoniin (en tiedä, miten tämä oli toteutettu, mutta hienolta se kuulosti). Ja kirkon kauneus pääsi todella oikeuksiinsa hämärässä valossa, eikä akustiikassakaan ollut valittamista  Ehkä hienoin hetki oli keskiyöllä, kun ihmiset sytyttivät uudelleen kynttilänsä, alttarin koristusten takaa nousi valo, musiikki ja laulu kaikuivat juhlavasti ja kirkon avoimista ovista saattoi kuulla, miten koko kaupungissa soivat kellot. Paatuneinkin maallikko saattoi tuntea jotain pyhää.

Messu oli myös sikäli hyvä ja avartava kokemus, että näin myös katolisen kirkon paremman puolen. Täällä olen nähnyt uskonnon usein pahana ja rajoittavana asiana, mutta nyt olimme saksalaistytön kanssa jälkikäteen aivan innoissamme ja ihmeissämme kaikesta. Ex-papiltakin ehdin kysellä vastauksia meitä askarruttaneisiin kummallisuuksiin, mutta muutama juttu jäi vielä epäselväksi.

Pääsiäisaterimme jäi vaatimattomasti pastaan ja tomaattitonnikalakastikkeeseen, mutta jälkiruoaksi saimme sentään maistaa nunnien tekemää maukasta piirasta, jota täällä syödään erityisesti pääsiäisenä. Iltakävelyllä ihmettelin rantakadun hieman mystistä tunnelmaa. Vaikka autoja oli kotiinpaluumatkalla valtavat määrät ja liikenne seisoi, oli silti rauhallista. Kaverini äkkäsi, mistä se johtui. Kukaan ei huudattanut tööttiä, kuten yleensä on tapana. Pääsiäisrauha oli siis todella vallannut kaupungin, ainakin hetkeksi.