Mun kielitaito alkaa hiljalleen kohentua, toivottavasti myös ensi tiistaisen kokeeni korjaava opettaja huomaa myös tämän. Yksi kohentumismittari on englanti. Yhä useammin käy niin, että jos en tunne jotain sanaa italiaksi, en tunne sanaa myöskään englanniksi. Alkuaikoina näin ei juuri käynyt, mutta ehkä keskustelut oli silloin hiukan yksinkertaisempia.

Äsken tuumittiin myös saksalaispojan kanssa, että mahtaako italia tulla täällä englantia vahvemmaksi. En ole ikinä opiskellut englantia vastaavissa olosuhteissa, eikä käytännön kielitaito siellä Suomessa ole juuri päässyt edistymään.

Toiseksi olen huomannut, että etenkin kämppikset korjaavat nykyisin virheeni. Joku voisi tuumia, että edistystä olisi, jos ei tarvitsisi korjailla, mutta kaikki aikanaan. Alkuaikoina piti kuitenkin vain keskittyä ymmärretyksi tulemiseen, nyt voi jo vähän viilailla.

Erityistä riemua tunnen, kun ihmiset pitää mua italian kielen taitoisena, eikä vaihda englantiin, kun kääntyvät puhumaan mulle. Esimerkiksi olin kovin otettu, kun meillä vieraillut viimevuotinen asukas vaihtoi aina italiaan, kun puhui mulle, vaikka muille puhui englantia. Ja kun kämppis pyysi mua tulkiksi, hehkuin mielessäni kuin muinoin eskarilaisena, kun kaverit pyysi mua lukemaan niille kirjoja, vaikken mielestäni osannut yhtään sen paremmin kuin muutkaan.

Mutta näin hyvin asiat eivät sentään aina ole. Vaikka olisin riemuissani näistä edistysaskelista, niin todennäköisesti huomaan seuraavalla italian tunnilla, etten tosiaan osaakaan näitä kielioppikoukeroita, enkä muuten sanastoakaan, enkä taida myöskään ymmärtää, mistä tuo opettaja oikein puhuu. Eli töitä on vielä tehtävä, mutta onhan tässä vielä kuukausi tolkulla aikaa. Tosin siihen kokeeseen on enää viisi päivää...